Isä joka valtasi keittiön ja löysi viinin

Juha Virkki tekee niin kuin saarnaa. Viisastu viinistä - kansalaisen viinitietokirjan ja Isän keittokirjan kirjoittaja on vallannut keittiön ja löytänyt viinin. Hän haluaisi että meistä kaikista, ei vain isistä, kasvaisi aitoa ruokaa arvostavia ja viinisivistyneitä kansalaisia. Hyvä ruoka vaatii hyvät raaka-aineet ja rakkautta valmistajaltaan. Hyvä viini löytyy oivaltamalla, että viini ei ole vain nestettä lasissa, vaan ilmiö, johon täytyy tutustua avarin mielin.

Edessäni istuu perusrehellinen suomalainen mies. Hän ei häpeä tunnustaa, että  nuorena tuli juotua viiniä suomalaiskansallisella periaatteella eli lähinnä humalluttavan vaikutuksen vuoksi. Silloin ei nuuhkittu eikä purskuteltu, vaan käytettiin makea viinaherkku kokonaisuudessaan päämäärän hyväksi. 

- Minä tutustuin viiniin, ja alkoholiin, ensimmäisiä kertoja Helmeilevän omenaviinin ja Minttusuklaan myötä.  Löysin viinin varsinaisesti ruuan kautta ja kiinnostuin. Nyt viisikymppisenä viinistä ei enää vedetä kännejä, mutta myönnän että siitä tulee yhä oikein mukava hiprakka.

Kymenlaaksolaiseen duunariperheeseen syntyneen Juha Virkin kokemukset tunnistaa jokainen 60-luvulla ja sitä aikaisemmin syntynyt. Tavallisessa suomalaisessa perheessä viini ei kuulunut ruokapöytään.  Alkoholi oli yleisesti humaltumista varten  ja Alkossa asiointi, täysi-ikäisenäkin, oli pelottavaa.  Viinejä ei tavallinen kuolevainen ostanut, ihan jo niiden vaikeasti lausuttavien nimien vuoksi. Viinien nauttiminen kuului niin sanotusti parempien perheiden tapoihin.

- Olen itse kuitenkin tavallaan päässyt elämään suomalaisen viinikulttuurin synnyn. Kehitystä on tapahtunut valtavasti tähän päivään mennessä.

Viinikulttuurin kehitystä seuratessaan Juhasta itsestään tuli osa tuota kehitystä; viime vuonna hän kirjoitti kiitetyn Viisastu viinistä - kansalaisen viinitieto (Atena Kustannus Oy) viinioppaan, jonka toinen päivitetty painos on juuri ilmestynyt. Vaatimattomista lähtökohdistaan huolimatta Juhasta kasvoi kelpo viinikansalainen, jonka vertaistieto-opas kannattaa hankkia, jos on vähänkin kiinnostunut viineistä, mutta ei tiedä oikein mistä aloittaa.

Jo kolmanteen painokseen yltänyt Isän keittokirja taas syntyi ajatuksesta, että yhä useammat miehet ovat menettäneet "oman huoneensa", jossa ovat saaneet puuhastella vaikkapa autoa rassaten tai linnunpönttöjä rakennellen.  Kirjan jujuna  on "vapauttaa" isät tekemättömyyden tilasta ja innostaa heidät valtaamaan keittiö "omaksi huoneekseen" ajatuksella, että kokkaaminen on ihan yhtä teknistä kuin mikä tahansa muu miehinen homma.  Prosesseja ja teknisiä laitteita, älytoimintaa - siis miehille sopivaa. 

Maamme palkituin keittiömestari Hans Välimäki on todennut mm. että "Kirja saattaa olla fiksuin hankinta, jonka vaimo ja äiti eläissään tekee. Avaimet vapauteen pilkottavat näiden kansien välistä."
 

Maailmalla näkee ja oppii

Nykyisin kustantajana toimiva Juha Virkki lähti Kouvolasta Jyväskylään opiskelemaan yhteiskuntatieteitä , teki töitä mm. toimittajana, opetti pitkään yliopistossa kulttuuritutkimusta ja päätyi jokunen vuosi sitten neljän kaveruksen firmaan kirjoittamaan ruuasta, matkailusta ja viinistä. Matkoilta syntyi liuta aiheeseen liittyviä kirjoja ja lehtijuttuja.

Kuinka  tästä tavallisen duunariperheen pojasta sitten kehkeytyi  ruoka- ja viiniosaaja ihan kirjailijaksi asti? Ei kai yhteiskuntatieteiden opiskeluun sisälly kokkausta ja viinin maistelua?

- Olen jo pienestä pitäen ollut kiinnostunut ruuasta ja oppinut ruuanlaiton äidiltäni. Viiniä sen sijaan ei lapsuudessani ollut meidänkään ruokapöydässä. Siihen tutustuin ihan omin päin aikuisiässä. Sitten äkkiä jo söin, join ja reissasin maailmalla - työkseni. Työn ja kokemusten kautta ihminen oppii, jos on tarpeeksi kiinnostunut. Eikä kulttuuritutkimuksesta ole ainakaan haittaa ollut. Päin vastoin.

Mahtoi olla mahtava ammatti ?

- Se oli elämässäni vaihe, jolloin sain kokeilla miltä tuntuu tehdä elääkseen sellaisia asioita, joista oikein tykkää. Se oli mukavaa, mutta rankkaa työtä ja matkapäiviä oli perheelliselle vähän liikaa.

Ei viiniä ilman ruokaa

Juha Virkin mielestä ruoka ja viini kulkevat ehdottomasti käsi kädessä. Virkkien perheessä tyttäriä kasvatetaan omilla teoilla ja esimerkillä suhtautumaan kunnioittavasti ruokaan ja viisaasti viiniin. 

Viikonloppuna syödään isän tekemää ruokaa ja pöydässä on aikuisille viiniä ilman sen kummempia seremonioita. Sosiaalinen syöminen on perhe- ja työtilanteesta johtuen juuri nyt melko harvinaista, mutta toki tämänkin perheen tytöt joskus Mäkkärille haluavat - ja pääsevät.

Keittiöhommat ovat Juhalla hallussa eli tämä isä tekee kuten saarnaa; hän on vallannut keittiön ja perehtynyt rakkaudella ruuanvalmistukseen.

- Klisee mutta olkoon, minä uskon hyviin raaka-aineisiin kokkaamisessa. Olen sitoutunut  tyttärieni suhteen pitkään kasvatusprojektiin eli  yritän opettaa heille sen, että  hyvistä raaka-aineista oikomatta valmistetut peruskotiruuat ovat aina vaivan väärttejä eivätkä  pikaruuat niille pärjää. Hyvät ravintolaruuat on sitten eri asia. Minusta kotona on turha yrittää rakentaa ravintola-annoksia. 

Autiolle saarellekin Juha ottaisi mukaan perunamuusia, joka on hillittömän hyvää, kun se on valmistettu oikeasta perunalajikkeesta oikealla tavalla ja siinä on riittävästi voita.

Tyylilleen uskollisena kyseenalaistajana Juha löytää kiinnostavuutta myös molekyylikeittämisessä.

- On yleisesti ottaen kiinnostavaa tietää mitä ruuanlaitossa tapahtuu teknisesti ja kemiallisesti. Molekyylikeittämisessä ollaan jo melko kaukana perusasioista  ja sitä voisi pitää erikoisuudentavoitteluna, mutta ilman sitä ruokakulttuuri olisi paljon köyhempää. Sehän on vähän kuin oltaisiin keittotaidon huvipuistossa tai sirkuksessa. Nuoret miehet varsinkin ovat siitä kiinnostuneet.

Viini on äärimmäisen kiinnostava ilmiö

Mutta palataanpa siihen viinioppaaseen. Kirjassaan Juha haluaa todistaa  ihan tavalliselle kuluttajalle, että viini ei ole vain nestettä lasissa, se on paljon muuta. Viinin salaisuuksiin perehtyvä huomaa, että viiniä ympäröi monien ulottuvuuksien maailma.  Omien kokemustensa pohjalta hän vakuuttaa, että viiniä voi oppia ymmärtämään, vaikka ei olisikaan syntynyt "oikeanlaiseen" perheeseen ja imenyt viinikulttuuria äidinmaidossa. Pyrkimyksissään hän onnistuu erinomaisesti ja hyvin ymmärrettävällä kielellä. 

- Minua parempia viiniasiantuntijoita löytyy Suomessa varmasti satoja, mutta minä lähestyn viiniä toimittaja-kirjoittajanäkökulmasta eli tärkeintä on esittää sille hyviä kysymyksiä. Viini on äärimmäisen kiinnostava tuote, ilmiö, koska siihen liittyy niin paljon asioita. Ensisijaisesti viini on maataloustuote eli minua kiinnostaa miten viini syntyy, mistä se tehdään, missä se tehdään, millä menetelmällä, miksi tästä rypäleestä jne. jne. Sen lisäksi viinillä on pitkä kulttuuri ja historia. Ja ennen kaikkea viini on kaupiteltava tuote, joka brändätään ja myydään. Viini on bisnestä. 

Viinistä voi toki nauttia vaikka ei siitä niin paljon tietäisikään. Mutta viinin suhteen tieto ei lisää tuskaa, vaan avartaa viinikokemusta. Uteliaisuudesta on etua eikä lukijasta perustietämyksellä  tule vielä viinisnobia, jollaiseksi yksikään viinistä aidosti kiinnostunut ei halua tulla luokitelluksi. Juha sivuaa myös kirjassaan viinisnobismia, jolla enemmän tietävät haluavat (yrittävät) erottautua tavallisesta rahvaasta. 

- Meillä  viini on tiukasti säädelty eikä se ole kuulunut arkipäivään, minkä vuoksi viiniä lähestytään ja siitä puhutaan helposti tavalla, joka tuottaa hirveästi vääryyttä viinille. Viini on niin kiinnostava tuote, ettei sitä saa jättää pelkän snobbailun tasolle. Soisin, että viiniin osattaisiin suhtautua luontevasti.

Ainakin omassa arjessaan kahden tytön isä näyttäisi kylväneen viinikasvatuksen siemenen otolliseen maaperään. 

- En tiedä pitäisikö minun olla huolissani vai ylpeä 4-vuotiaasta tyttärestäni,  joka leikki ravintolaa kavereidensa kanssa. Hän pyysi 11-vuotiasta isosiskoaan tekemään ruokalistan  ravintolaan ja listalle oli  - kuinka ollakaan - merkitty myös punaviini ja valkoviini. 

Gastronominen elämys on juhlahetki

Juhalle itselleen vuoden tärkein  juhlahetki liittyy sekin ruokaan.

- Odotan joka kesä uusia perunoita kuin suurta juhlaa Juhannukseen saakka. Ennen sitä en niitä suostu syömään. Se on niin kuin neitsyys, sen voi menettää vain kerran vuodessa.  Hyvä hiekkamaassa kasvatettu siikli, joka on aamulla nostettu ja päivällä pantu kattilaan, on yksinkertaista herkkua luonnosta.

Huippuravintoloissa vuosikausia aterioineelle herkuttelijalle on jäänyt monta hienoa makumuistoa, mutta yhden gastronomisen juhlahetken Juha koki Edinburghissa, The Kitchin -nimisessä ravintolassa, joka oli saanut pian avaamisensa jälkeen Michelinin tähden. Siellä hän sanoo tajunneensa mitä tarkoittaa, kun joku chef todella ymmärtää raaka-aineiden päälle.  

- Olimme ravintolassa syksyllä, kun sesongin juurekset, sienet ja riista olivat parhaimmillaan. Yhdessä annoksessa oli raakaa raitajuurta, joka oli peräisin jonkin Skotlannin saaren luomutuottajalta. Se yksi raaka-aine pelkkänä osasena annoksessa on jäänyt lähtemättömästi makumuistiini. Kun läksimme pois ravintolasta, omistaja Tom Kitchin juoksi peräämme esittelemään ylpeydestä hehkuen juuri saamaansa, vielä kynimätöntä riekkoa huokaillen, että "katsokaa mitä raaka-ainetta". Monet huippukokeista puhuvat raaka-aineiden tärkeydestä, mutta käytäntö ei aina välttämättä yllä puheiden tasolle. Tomin ruoasta maistoi, miten sanat ja teot olivat yhtä.

Kasva uteliaaksi viininostajaksi

- Olen viinien suhteen edelleen amatööri ja tavallisen asiakkaan näkökulmasta suhteellisen tyytyväinen Alkon valikoimaan. Alko takaa hyvän peruslaadun ja myös palvelukulttuurissa on tapahtunut suuri muutos. Suomessa on sitä paitsi monia huippuviinejä tarjolla edullisemmin kuin muissa maissa, jopa viinin lähtömaa mukaan lukien.

Juhan mielestä Alkossa uteliaisuus palkitsee viinin ostajan. Hän itse metsästää harvinaisempia rypäleitä ja kunkin maan kansallisista rypäleistä valmistettuja viinejä ja suosittelee samaa myös muille. Tässä pätee sama totuus kuin muissakin tuotteissa eli että halvimmasta hintaluokasta löytyy vain harvoin säväreitä. 

- Viinimaailmassa on mm. sanonta ABC eli anything but chardonnay/cabernet (mitä tahansa muuta kuin chardonnayta/cabernet sauvignonia), jolla viitataan kyseisen rypäleen ylitarjonnan aiheuttamaan kyllästymiseen. En jaksa innostua edullisista Uuden maailman tammitetuista Chardonnay- viineistä, mutta tiedän toki, että rypäleestä valmistetaan myös hienoja viinejä, kuten vaikkapa Burgundin chablis.

Juha kertoo kokeneensa oman valkoviiniherätyksensä Itävallassa maistellessaan paikallisia Grüner Veltliner - ja Riesling -viinejä, jotka ovat mineraalisia, raikkaan teräksisiä, suorastaan mielettömän hienoja valkoviinejä. 

- Itse arvostan vanhaa maailmaa sen monista huonoista puolista huolimatta, mm. ranskalaisten etikettien kryptisyys on kuluttajan kannalta hankalaa.  Vanhassa maailmassa löytyy edelleen jääräpäisiä viinintekijöitä, jotka eivät yritäkään miellyttää suuria massoja tai matki Uuden maailman tyyliä, vaan tekevät persoonallisia ja perinteitä kunnioittavia viinejä. Ne eivät ole nykykuluttajan kannalta ihan helpoimpia viinejä, mutta alkuperälleen rehellisiä. 

Maailman kalleimmat ja viinipiireissä arvostetuimmat viinit tulevat Ranskan Burgundista ja Bordeauxista, mutta Juha harmittelee, että alueiden muut viinit tavallaan kärsivät niiden ylihintaisesta maineesta. Samalla tavalla moni hieno kuohuviini on jäänyt ansiotta samppanjan ylivallan varjoon.

- Minulle samppanja on hienoin tuntemani juoma. Arvostan samppanjaa puhtaasti maun takia, en siihen liittyvän bling-blingin ja muunlaisen elitismin vuoksi. Mutta yritän varoa halpaa samppanjaa. Juon sitten mieluummin vaikka crémantia, jossa ei tarvitse maksaa samppanjan brändistä. Tai espanjalaista cavaa, joka on mielestäni aivan mielettömän hieno viini eikä suinkaan samppiksen halpa korvike. 

P.S. Kohotamme lasillisen samppanjaa Juhalle, joka täytti lokakuun lopulla pyöreitä vuosia. Viidenkympin villitykseltä ei säästynyt tämäkään mies;30 vuoden tauon jälkeen uudelleen rumpujen taakse palannut Isä Virkki on ilmeisesti päättänyt seuraavaksi vallata rokkiluolat. 

Onnea nuorekkaalle ikämiehelle!

Juha Virkki pähkinänkuoressa:

Syntyisin:  Kouvolasta
Horoskooppimerkki:  Vaaka
Koti:  rintamamiestalo Jyväskylässä
Perhe: vaimo, kaksi tytärtä ja kissa
Rakas: perhe
Työ: kirjankustantaja
Onni: tyttärien kasvun seuraaminen
Tulevaisuus: edessä, kuten myös vähät hiukset  
Haave: oma aika
Ystävät: laatu merkitsee, ei määrä
Suomalainen ruokakulttuuri: löytymässä taas, mutta erityisesti maakunnissa liian hitaasti
Ruoka: kaikki hyvin ja rakkaudella tehty fine diningista kotiruokaan
Hedelmä: omena
Vihannes: peruna, juuri maasta nostettu varhaissiikli
Leipä: juureen tehty
Viini: sellainen, josta maistaa, missä se on kasvanut
Persoona: oma vaari, Armas Hämäläinen
Ruokamuisto: mummon verraton läskisoosi
Paikka:  puisto
Maa: Italia
Musiikki: Morrissey, Nick Cave, Neil Young + monet laulaja-lauluntekijät
Leffa: Arabian Lawrence
Kirja: Keskiyön lapset, Salman Rushdie
Motto: Ole hyvä!

Pst...Viisastu viinistä - Kansalaisen viinitieto kelpaisi vaikka oppikirjaksi yläasteelle. Siinäpä olisikin kulttuuriteko opetusministeriöltä.

Teksti ja Juha Virkin kuvat: Sirpa Lauttamus-Ahola